Jaana Raesalmi

Elokuun 2015 alussa minut kutsuttiin Kainuun Kansanlähetyksen työntekijäksi. Työhöni kuuluu päivystys toimistolla, tapahtumien markkinointi ja mainostus, vapaaehtoisten tukeminen ja yhteydenpito ja koordinointi alueen seurakuntiin. Sydäntäni lämmittää ihmisten kohtaamiset ja Jeesuksesta kertominen.

Olen vaimo ja kahden jo aikuisen lapsen äiti ja yhden suloisen pienen pojan mummi. Koulutukseltani olen nuorisotyönohjaaja (SRO), sielunhoitoterapeutti ja evankelista.

Koska itse olen saanut löytää rauhan sisimpääni, uskomalla Jeesukseen, siihen, että Hän, Jeesus on sovittanut ristillä minunkin syntini, niin haluaisin toitottaa ympäriinsä, miten tärkeää olisi tarttua tähän Jumalan antamaan pelastusköyteen.

Raamattu on Jumalan sanaa, jossa voimme kuulla Isän puhuvan lapsilleen. Rakas raamatunkohta minulle on Joh. 14:27 Jeesus sanoo: Rauhan, minä annan teille, minun rauhani, sen minä annan teille. En minä anna teille, niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheelinen älköönkä peljätkö. Tärkeäksi kohdaksi on tullut Jer.29:11 Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.

Olen Kainuun Kansanlähetysen ainoa palkattu työntekijä. Työ on minulle uutta, mutta innostavaa. Iloitsen siitä, kun kuulen, että joku on rukoillut puolestani, sillä ilman rukousta ja ilman Jeesuksen antamaa viisauttaja voimia en haluaisi tätä työtä tehdä. Jos haluat tukea työtäni säännöllisesti kuukausittain, niin saat minulta kirjeen 5-6 kertaa vuodessa joko sähköpostitse tai postitse. Kirjeiden postittajana on hyvä ystäväni Pirjo Heikkinen. Kirjeissä kerron ajankohtaisimmat rukousaiheet ja jotain työstäni.

Kiitän Jumalaa sinusta!